Julkaistu 7.1.2023
Sano K, sano I, sano I, sano T, sano O, sano S, sano KIITOS!
Pohjanmaan Partiolaisten lippukunnille on julkaistu keväällä uusi Kiitos-pinssi, jolla halutaan edistää kiittämisen kulttuuria lippukunnissa.
Pinssi on tarkoitettu kaikenikäisten partiolaisten kiittämiseen – johtajista sudenpentuihin.
Pinssiä on tarkoitus pitää itsellään vain lyhyen aikaa. Tarkoitus on, että saaja laittaa kiitoksen eteenpäin luovuttamalla pinssin seuraavalle partiolaiselle lippukunnassaan.
Ensimmäisenä kiertävän Kiitos -pinssin sai johtajamme Mia Kellberg-Hakala. Mia on idearikas ja taiteellinen, aito Talvikki joka innostuu ja innostaa. Mian sydän on suuri ja sinne mahtuu meidän lippukunnasta ihan jokainen. Talvikit on parempi lippukunta kun meillä on Mia ❤️
Vuoden 2022 viimeisessä johtajaneuvostossa Mia luovutti Kiitos -pinssin Sanna Karimäki-Nuutiselle näiden kauniiden sanojen saattelemana:
”Nuoresta opin, että partio harrastuksena on tarkoitettu kaikille, erilaisuus ja erilaiset lähtökohdat eivät estä yhdessä toimimista ja kaikki olemme samanarvoisia. Siitä tuli oman identiteettini kulmakivi ja ehkä siksi partio edelleen tuntuu mielekkäältä harrastukselta. Aikuisena koen tärkeäksi tarjota lapsille ja nuorille tilan kasvaa, kukin omanlaisenaan kukin omanlaisekseen.
Kun olin nuori, lippukuntamme kaikki johtajat olivat nuoria. Olimme innokkaita ja tekemällä opimme. Meillä oli aina tilaa kaikille. Meillä ei ollut ammattilaisten taitoa, mutta meillä oli aina sisuvartio. Olimme siitä ylpeitä ja onnellisia. He olivat olennainen osa toimintaamme ja mukana kaikkialla. Kasvoimme siihen, että edellisen sisuvartionjohtajan lähtiessä opiskelemaan toisaalle, aina löytyi jatkaja.
Lippukunnan toiminnan pienentyessä, myös sisutoiminta pysähtyi joiksikin vuosiksi. Lippukunnan täyttäessä 100 vuotta, sydämessäni toivoin, että sisutoiminta palaa lippukuntaamme. Myös majan remonttia miettiessämme lähtökohtana on ollut se, että maja on esteettömästi käytettävissä tulevaisuudessa.
Kesällä suurleirillä Kajolla huomasin, kuinka Sanna tuntui nauttivan paluustaan partiotoimintaan ja uudessa lippukunnassa, Tasangon Talvikeissa olostaan. Hän tuumaili sisutoiminnan aloittamista ja sydämeni hykerteli onnellisena ja odottavaisena. Syksyllä Sanna ilmoitti, että he miehensä Ollin kanssa jatkavat Tasangon Talvikkien tauolla ollutta sisutoimintaa.
Sydämellinen Kiitos Sanna, että mahdollistat partioaatteen mukaisesti partiotoiminnan Seinäjoen seudun kaikille nuorille <3. Pestisi on tärkeä monesta näkökulmasta, niin lippukunnan, Seinäjoen seudun lippukuntien, partiopiirimme, Suomen partiolaisten, kuin lippukunnassamme toimivien lasten ja aikuisten kannalta yhdenvertaistaen mahdollisuudet kaikille. Tämä on mitä paras tapa opettaa pienille, kuinka olemme kaikki arvokkaita ja osa lippukuntaamme, partioperhettä.”